Ulkosyrjäpotkun kauneudesta

Tämän postin kirjoittaminen jäi kolme viikkoa sitten kesken.

Aihe oli ajankohtainen, sillä olin juuri käynyt Tampereella todistamassa modernia kärsimysnäytelmää Suomi–Norja, jossa alle 21-vuotiaiden maajoukkue vei 5–1 ja samanikäiset norjalaiset vikisivät.

Mieleen jäi Tammelan vaikuttavuus jalkapallostadionina ja Pikkuhuuhkajien moderni, puhkova lyhytsyöttöpeli.

Dunkerquen "Pikku prinssi" Naatan Skyttä antoi halki ottelun oppikirjanäytteitä siitä miten palloa jaetaan eteenpäin ulkosyrjällä. Pieniä sipaisuja pienessä tilassa lähimmälle pelaajalle.

Skyttä karsintaottelussa Itävaltaa vastaan vuonna 2022. Kuva: Werner100359 / Wikimedia Commons

Casper Terhon viimeistely 2–0:aan edusti puolestaan puhtainta koulukuntaa siinä, miten ulkosyrjällä viimeistellään. Skytän syöttö haltuun rangaistusalueen sisällä ja nopea ratkaisu ennen puolustajan väliintuloa, potku vasemman jalan ulkosyrjällä aivan tolpan juureen kaartaen.

Se hipoi täydellisyyttä, samoin kuin Dennis Bergkampin legendaarinen ulkosyrjämaali Argentiinaa vastaan Ranskan MM-turnauksessa kesällä 1998.

Kelpaa katsoa vielä kerran.

Terhon maali tässä, ja Bergkampin tässä.

Mikä minua ulkosyrjäpotkussa viehättää?

Ainakin vaikeus, epäloogisuus, kauneus.

Ja ehkä myös omakohtaisuus, oma epätäydellisyyteni.

Pelasin juniorina seitsemän vuotta jalkapalloa. Opin hyvän ja ajoittain jopa tarkan sisäsyrjäpotkun ja lujan rintapotkun, mutta ulkosyrjä jäi mysteeriksi. Liike oli aina vajavainen, tai pallo osui vain töksähtäen nappulakengän kärkeen eikä pehmeästi ulkosyrjään. Joitain sinnepäin-ulkosyrjiä sain aikaiseksi, kaunista kierrettä en koskaan.

Ehkä siksi pidin koko potkua turhakkeena, kunnes kansainvälisen huippujalkapalloilun aika–tila-niukkuus alkoi valjeta kun ikää tuli lisää. Kun tilaa on maksimissaan metri ja aikaa puoli sekuntia, ulkosyrjä voikin yhtäkkiä olla kätevin käytettävissä oleva potku. Pallon saa pois jaloista nopeasti ja tarkasti, jos tekniikka pitää.

Katsokaa vaikka tätä Mohamed Salahin syöttöä parin vuoden takaa.

Pallo kiertää oikeaan suuntaan, eli ensin poispäin ja sitten kohteeseen, viimeistelyvalmiiksi Sadio Manén jalkaan, kuin keilapallo rännin rajoilta ytimiin, valmiina tuhoamaan hallitun muodostelman.

Sisäsyrjä on kaunis mutta ulkosyrjä taidetta, yksi potku joka hallitsee, kiertää ja jopa petkuttaa kentän rajojen sisällä eri suuntiin eteneviä kappaleita.

Sain kimmokkeen palata kirjoittamaan tätä postausta, kun törmäsin sattumalta Thierry Henryn klassikkomaaliin Sparta Prahaa vastaan Mestarien liigassa vuonna 2005.

Täydellinen haltuunotto rangaistusalueen rajalla, hetken seisahdus ja päätös, ja pallo seisovilta jaloilta ulkosyrjäkierteellä takanurkkaan – bäng.

Kylmät väreet hiipivät selkäpiitä pitkin, kun katselen tuota maalia. Liike ja jenga on kerta toisensa jälkeen tyydyttävä, videomuotoista ASMR:ää.

Sen katseluun on vaikea kyllästyä.