Väkivaltaa Lontoon-derbyssä

Väkivallan uhka oli leijui ilmassa ja ryöpsähtikin Charltonin ja Millwallin välisessä Championship-pelissä viime lauantaina (13.9.2025).

Olin itse paikalla turistina. Hyvään Englannin-reissuun kuuluu aina mielellään futispeli. Se ei kuitenkaan ollut pääohjelma tällä kertaa, vaan peli piti sovittaa mukaan iltapainotteisten kulttuuririentojen lomaan, mikä karsi muuten yltiöpäistä pelitarjontaa aika tavalla.

Charltonin The Valley -stadion sijaitsee seuraavasta kadunkulmasta oikealle.

Päädyin lopulta lauantaina 12.30 alkaneeseen Charlton–Millwalliin, koska olin jo valmiiksi Lontoossa, minkä lisäksi Mestaruussarja on tuttu. Charltonin olin pannut merkille hiljattain lähinnä siitä, että kannattamani saman sarjan joukkue QPR oli juuri myynyt heille hyökkääjä Charlie Kelmanin. Hyökkääjä ei vakiinnuttanut paikkaansa QPR:ssä, mutta teki viime kaudella Leyton Orientin lainapestin aikana 21 maalia sarjaporrasta alempana. Ajattelin, että olisi kiinnostavaa nähdä hänet.

Ja Millwall, no, Timo Soini rakastaa sitä joukkuetta.

Kotikannattajien pääty.

Lisävirettä tuli tietenkin siitä, että nämä kaksi joukkuetta ovat käytännössä naapureita, vaikka derbysuhde ei muuten kiivaimmasta päästä taidakaan olla. Stadionit ovat vain reilun kuuden kilometrin päässä toisistaan.

Kansanjuhlaa todisti reilu 23000 katsojaa, joista reilu 3000 oli Millwallin kannattajia. Heidät oli karsinoitu tutusti omaan päätyynsä, kaikki paitsi yksi, mutta palaamme häneen hetken kuluttua.

Mietin pelin alkupuolella ohimenevästi sitä, olenko itse oikeassa paikassa. Kyllä, olin jalkapalloturisti, mutta olinko kuitenkaan aivan neutraali? Vastaus on, että en tietenkään ole aivan neutraali, sillä olen
samassa sarjassa pelaavan QPR:n kannattaja. Pystyin helposti elämään kotijoukkueen mukana tämän pelin ajan, mutta jokin pieni soluttautujan olo vaivasi minua. En missään tapauksessa olisi sanonut Charltonin kannattajille olevani QPR:n miehiä. Tämänkin mietin läpi, sillä jossain vaiheessa kävi mielessä mainita Kelmanista jotain siihen tyyliin, että saitte sitten hyvän hyökkääjän meiltä… (Vai saivatko? Maalitta jäi.)

Se oikeasti vakava soluttautuja paljastui myöhemmin.

Vieraskannattajat, myös talon parvekkeella.

Charlton johti pitkään 1–0 ekan puoliskon loppupuolen maalilla, mutta pelissä oli jännitteinen loppu. Siihen kuului Charlton-pelaajan ulosajo toisesta keltaisen kortin arvoisesta rikkeestä. Millwall sai kertaalleen pallon maalin perälle. Tuomari pelasti tuomitsemalla käsipallon maaliin johtaneesta tilanteesta. Kotifanit huokaisivat helpotuksesta, mutta pian sen perään Millwall sai pallon uudelleen maaliverkkoihin ja tällä kertaa hyväksytysti.

Tässä vaiheessa jokin herätti huomiota parin katsomolohkon päässä minusta. Tulkitsin näköhavaintojeni perusteella, että siellä oli ehkä yksi tai kaksi Millwallin kannattajaa, jotka olivat siihen asti pysyneet incognito, mutta olivat nyt revenneet riemuun ja paljastaneet Millwall-paitansa. 

Charltonin kannattajissa oli pitelemistä. Suukopu oli raivokasta. Edessäni istunut keski-ikäinen laddie oli aivan raivona, toisteli ”Fokkin' Millwall fans” eikä pystynyt pitkään aikaan katsomaan peliä vaan vahti katseellaan tätä väärässä katsomolohkossa istuvaa Millwall-infiltraattoria – tai ainakin sitä paikkaa, missä tämä oli ollut. Jossain vaiheessa hän ponkaisi seisaalleen ja näytti siltä, että hänkin lähtee ojentamaan vihattua vastustajaansa. 

Jälkikäteen näin ilmeisesti vastapuoleisesta katsomosta kuvatun videon, jossa näkyy, kuinka Millwall-kannattaja laskeutuu katsomon portaita ja yksi Charlton-kannattaja potkaisee häntä ja toinen tempaisee nyrkillä ohimolle. Millwall-mies pääsee lopulta järjestysmiesten saattueeseen. Oliko väärässä paikassa olevia Millwall-kannattajia sitten lopulta vain tämä yksi, en tiedä, mutta ainakin hän oli siellä päin, mistä näkemäni tilanne alkoi.

Poliisi sulki katuja.

Tasapeliksi livenneen pelin jälkeen liikennejärjestelyt kiristivät kotijoukkueen kannattajien tunteita entisestään. Paikalliselle juna-asemalle ohjattiin Millwall-fanit ensin ja kotikannattajat joutuivat odottamaan puoli tuntia poliisibarrikadien takana, mikäli mielivät juuri samalle asemalle. Se on merkittävin julkinen liikenneyhteys yhtään kauempaa tuleville, joten kulku sinne oli kova. “It’s a fokkin’ disgrace”, niin kuin joku pappa totesi poliiseille järjestelystä.

Ulkopuolisena järjestelyä oli helppo ymmärtää: Millwall-kannattajia oli vähemmän ja maineensa perusteella heidät kannatti saada nopeasti pois paikalta.

Suomalaiselle turistille tämä kaikki oli tietysti elämys; paikallisille faneille kiinteä osa elämää.