Hätäinen valmentajan vaihto kertoo seuran heikosta kulttuurista – Tarvitaan syvällisempiä muutoksia

Miten usein näkeekään jalkapalloseuran reagoivan tappioputkeen erottamalla valmentajan – kuin ritualistisena uhrauksena kuvittelemilleen jalkapallon jumalille. Ja kuinka usein käykin niin, että uuden valintajan valinnassa tuntuu unohtuvan pitkäjänteinen ajattelu. Halutaan vain jokin ratkaisu, nyt heti.

Kannattamani lontoolainen Queen’s Park Rangers eli QPR oli viime syksynä vaikeuksissa. Joukkueen pelastajaksi oli aiemmin samana vuonna nimetty seuran entinen pelaaja Gareth Ainsworth. Hän oli sitä ennen valmentanut Wycombe Wanderersia poikkeuksellisen pitkään, noin kymmenen vuoden ajan. Tuona aikana Wycombe jojoili Englannin Ykkös- ja Kakkosliigojen välillä, mutta kävi parhaimmillaan Mestaruussarjassa ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Tuo ilmeisen tyydyttävä yhteistyö olisi voinut jatkua, ellei hän olisi lähtenyt Lontooseen.

Ainsworth oli QPR:n pelaajana 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana pidetty hahmo ja nousi seuran kulttipelaajaksi. Urheiluseurat palkkaavat mielellään tällaisia hahmoja, koska fanit ja muut sidosryhmät reagoivat heihin positiivisesti. Siinä on puolestamme kentällä taistellut sankari, valmiina palvelemaan jälleen!

Ainsworth oli pärjännyt Wycombessa, koska pienemmässä, vaatimattomasti menestyneessä seurassa oli ollut kärsivällisyyttä ottaa vastaan nousuja ja laskuja. QPR:ssä räpiköintiä ei kuitenkaan kauan katseltu, vaan seuralegenda sysättiin ulos viime kaudella 14 ensimmäisen pelin jälkeen, joista saldona oli 10 tappiota, kaksi tasuria ja vain kaksi voittoa.

Ladeja, faneja ja turisteja Loftus Roadilla QPR:n stadionilla tammikuussa 2017. Kuva: Jarmo Karonen

Toinen vissi totuus hätäisten valmentajavaihdosten lisäksi on se, että seurat käyttävät liikaa rahaa pelaajasiirtoihin. Olkoonkin, että tätä on pyritty suitsimaan taloudellisen reilun pelin säännöillä. QPR putosi tähän ansaan noin kymmenen vuotta sitten. Seura tuomittiin lopulta liiallisesta törsäilystä koviin korvauksiin, joita se maksaa edelleen. Muistakin syistä johtuen seura tekee karkeasti 25 miljoonaa puntaa tappiota vuosittain. Tiukka taloudenpito on tällä hetkellä seuran elinehto.

Tilanne vaatii myös urheilullista menestystä. Seurajohto ei missään tapauksessa halua päästä kokeilemaan, miten sen velanmaksukyvylle kävisi, jos päädytään törmäilemään alas sarjaportaita.

Vaikka en ole järin innoissani seurojen ritualistisesta tavasta vaihtaa valmentajiaan kuin suorittaisivat ihmisuhreja urheilun jumalille, joskus nämä näyttävät eleet saattavat olla osa isompaa muutosta. Menneisyyden miehen Ainsworthin tilalle tuli englantilaisittain tuntematon katalaani Martí Cifuentes, jonka tulosuunta oli vielä sikäli yllättävä, että hän on valmentanut pohjoismaissa.

Valmentajien valintakriteerit

Pitkän linjan jalkapallokirjoittaja ja taloustoimittaja Simon Kuperia mukaillen sanoisin, että uudet jalkapallovalmentajat voivat tehdä vaikutuksen kolmella eri osa-alueella, joko statuksellaan, karismallaan tai tuloksillaan. Statuksella viittaan siihen ainoaan asiaan, millä Ainsworth pärjäsi: hänellä oli seuralegendan aura.

Ainoastaan tuloksilla on viime kädessä merkitystä, mutta toki tuntemattomalle valmentajalle on eduksi, jos hän näyttää vakuuttavalta ja osaa sanoa haastatteluissa oikeita asioita. Cifuentes täytti tämän laatikon, sillä hän tuntui alusta alkaen tietävän, mitä hänen piti sanoa voittaakseen fanit puolelleen. Täytyy todella tuntea seura, ymmärtää tilanne ja osata muodostaa oikea sanoma, jotta voi pitää kaikki tyytyväisinä. Se ei ole mielistelyä, vaan kyse on syvällisemmästä asioiden ymmärtämisestä. Fanit kyllä haistaisivat epärehdin pyrkyrin. Katalaanilla tuntui heti alusta olevan pelisilmää tähän.

Pelituloksetkin olivat nopeasti hänen puolellaan, mutta muutos ei tuntunut kestävän kuin pari kuukautta, vain jouluun saakka. Sitä seurasi taas synkempien peliesitysten jakso.

Simon Kuper viittaa kirjassaan Soccernomics (2012) tutkimustuloksiin, joiden mukaan räpiköivän joukkueen tulokset paranevat hetkellisesti uuden valmentajan tullessa ja palaavat pian takaisin lähelle seuran pitkä ajan keskiarvoa. Uuden valmentajan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla ei lyhyellä aikavälillä ole juurikaan merkitystä. Jos halutaan rakentaa muutosta, se vaatii isompaa remonttia seurassa – sekä aikaa ja malttia.

Myös toimitusjohtaja vaihtoon

QPR:ssä on mielenkiintoisesti tapahtunut samaan aikaan muitakin muutoksia. Seuran avainpaikoilta on hävinnyt viime aikoina pitkäaikaisia ”vanhan liiton miehiä”. Ehkä kiinnostavimpana muutoksena seura nimitti tammikuussa toimitusjohtajaksi vain 26-vuotiaan Christian Nourryn. Hänellä on tausta eurooppalaisia jalkapalloseuroja neuvovassa data-analytiikkayhtiö Retexossa. Nourryn työ siellä oli neuvoa seuroja löytämään parhaita menettelytapoja. QPR oli kesällä 2023 pyytänyt Retexolta apua seuran asioiden järjestämisessä. Retexo muun muassa löysi Cifuentesin valmentajaksi. QPR:n omistajat tuntuivat vakuuttuvan saamastaan avusta, sillä he halusivat myös Nourryn seuraan.

Nourry ja Cifuentes puhuvat samaa kieltä ja tuntuvat muutenkin vetävän yhtä köyttä. Kuinka usein kuuleekaan johtajien puhuvan avoimen puheen tärkeydestä. Se on varma merkki siitä, että se nyt ei ainakaan heiltä onnistu. Nourry sen sijaan on kommunikoinut selkeästi, millaisia tavoitteita ja päämääriä seuralla nyt on. Tarkoitus on aloittaa pidemmän tähtäimen rakennusoperaatio, jossa ei pyritä pikavoittoihin.

Seura lukitsi pelitapansa

Harva ehkä ajattelisi, että tällaisessa tilanteessa voisi tehdä hyviä pelaajakauppoja, mutta tuntuu, että juuri siinä uusi parivaljakko on onnistunut. Tammikuun siirtoikkunassa seura keri sisään hämmentävän hyvän tuntuisia vahvistuksia käyttämättä juurikaan rahaa. Samalla päästettiin lähtemään pelaajia, joiden ei arveltu palvelevan kokonaisuutta. Näin saatiin vapautettua resursseja. Kesällä tehtiin lisää tällaisia siirtoja.

Tämähän on Moneyball-metodi, joka perustuu analytiikkaan, ennakkoluulottomuuteen mutta myös selkeään pelifilosofiaan. Tuoreessa BBC:n haastattelussa Nourry paljasti, että QPR päätti viime syksynä tavasta, jolla haluaa pelata jalkapalloa. Päätös oli, että ryhmitys kentällä perustuisi 4-3-3-muotoon ja pelifilosofiaan kuuluisi esimerkiksi vastustajan kenttäpuoliskolta alkava aktiivinen puolustuspeli. "Katsoimme, millä tavalla Mestaruussarjassa on viimeisen 10 vuoden aikana voitettu pelejä", Nourry sanoi. Merkittävää tässä on myös se, että pelifilosofiaa on tarkoitus toteuttaa myös esimerkiksi nuorisojoukkueissa. Käsittääkseni tässä suhteessa seuralla ei ole tähän mennessä ollut mitään kokoavaa ajatusta eri ikäportaissa, vaan siellä on pelattu hyvin erilaisilla pelifilosofioilla.

Sekin auttaa, että seurajohto antaa nyt sellaisen kuvan, että tietää, mitä on tekemässä. Tämä on varmasti ratkaisevan tärkeää siirtojen onnistumiselle: Seura pystyy osoittamaan tarkkaan, miksi he haluavat tietyn pelaajan, ja perustelemaan, millainen heidän yhteinen tulevaisuutensa voisi olla.

Euroopan sarjoista tuntuu tällä taktiikalla löytyvän pikkurahalla kovia pelimiehiä. Aina on toki se mahdollisuus, että jonkin heppoisemman eurooppalaisen sarjan tekijämies ei pärjääkään Englannin Mestaruussarjassa, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet pääasiassa lupaavia.

Mainitsen nyt nimeltä vain pari tulijaa, joita on alkuvuodesta lähtien kaikkiaan kymmenkunta. Esimerkiksi tammikuussa hankittu sveitsiläinen Michael Frey ei ihan päässyt vauhtiin alkuvuodesta, mutta syksyn alku tähän ensimmäiseen maajoukkuetaukoon mennessä on ollut onnistunut, tuloksena jo kolme maalia. Syksyllä lainalle tullut laitahyökkääjä Karamoko Dembélé on tuonut ryhmään heti nopeutta ja sähäkkyyttä. Lähtijöistä merkittäviä nimiä ovat esimerkiksi Lyndon Dykes ja Chris Willock.

Tervemenoa helv... Skotlantiin

Aina ei ole pakko törsätä rahaa oikealle ja vasemmalle. Seuran tarkoituksena on myös hankkia entistä nuorempia pelaajia. Kasvattajaseurana QPR:llä onkin perinteitä, mutta tätäkin halutaan vahvistaa. Uuden seurajohdon vahva Moneyball-pelikirja tuntuu toimivan. Lisäksi kun se näkyy kentällä hyökkäävänä, energisenä jalkapallona, jota on mukava seurata, niin mikä sen parempaa.

Toki olen ollut toiveikas ennenkin ja tottunut pettymään. Jalkapallofanin elämä on pettymysten sarja.

En ole silti kertaakaan aiemmin reilun 10 vuoden aikana pystynyt perustelemaan näin vakuuttavasti, miksi QPR:n tulevaisuus näyttää nyt lupaavalta. Onhan sekin jotain.

Uhkana on myös aina se, että kun joku yksittäinen henkilö nousee esiin erityisen pätevänä, hän saa jostain isommasta seurasta tarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä. Näin kävi esimerkiksi QPR:n edelliselle erittäin pätevän oloiselle nuorelle valmentajaraketille, Michael Bealelle, jonka Skotlannin Rangers houkutteli Lontoosta täysin kesken kauden, loppuvuodesta 2022. QPR romahti sen jälkeen sarjan kärkisijoilta häntäpäähän. Fanit toivottivat moisen karkurin tervemenneeksi alimpaan helvettiin. On ollut erittäin tyydyttävää nähdä, että hän ei onnistunut Skotlannissa, minkä jälkeen hän kävi epäonnistumassa myös Sunderlandissa.

Voisi kuitenkin toivoa, että QPR:n uusi tapa toimia kestäisi entistä paremmin avainasemissakin olevien henkilöiden vaihdokset, joita tietenkin ennen pitkää on väistämättä edessä. 

Vierasvoitto-blogin ensimmäisessä kirjoituksessani käsittelin QPR-faniuteni juuria ja totesin jo otsikossa, että ”epätoivo kiinnostaa”. Ehkä se menestyskin vähän houkuttelee.