Aina joskus tielle osuu tarinoita, joita ei voi ohittaa. Sunnuntaina 14. syyskuuta valokeilaan astui tuiki tuntematon keskikenttäpelaaja Jannes Van Hecke, joka edustaa Belgian toisella sarjatasolla pelaavaa SK Bevereniä. Van Hecke on yksi Euroopan tuhansista perusammattilaisista: taustaa Belgian poikamaajoukkueista, pelejä ylimmällä sarjatasolla ja nyt porrasta alempana, tienannee keskituloisen palkansaajan verran kuukaudessa eikä nouse ikinä urallaan tähtiin. Van Hecke oli avauskokoonpanossa keskikentän keskustassa, kun Beveren oli matkustanut Olympique Charleroin vieraaksi toisen sarjatason viidennen kierroksen otteluun. Oli Van Hecken päivä. Jo kuudennella minuutilla pienen syöttökombinaation päätteeksi pallo ohi Olympiquen maalivahdin ja tilanteeksi 0–1. Puolen tunnin kohdalla nappikeskitys laidalta maalin edustalle suoraan päähän ja pusku: 0–2. Vain muutama minuutti myöhemmin Olympiquen maalivahdin kauhaisu kaukovetoon, kärppänä irtopalloon ja pallo maaliviivalta sisään: 0–3. Heti...

Väkivallan uhka oli leijui ilmassa ja ryöpsähtikin Charltonin ja Millwallin välisessä Championship-pelissä viime lauantaina (13.9.2025). Olin itse paikalla turistina. Hyvään Englannin-reissuun kuuluu aina mielellään futispeli. Se ei kuitenkaan ollut pääohjelma tällä kertaa, vaan peli piti sovittaa mukaan iltapainotteisten kulttuuririentojen lomaan, mikä karsi muuten yltiöpäistä pelitarjontaa aika tavalla. Charltonin The Valley -stadion sijaitsee seuraavasta kadunkulmasta oikealle. Päädyin lopulta lauantaina 12.30 alkaneeseen Charlton–Millwalliin, koska olin jo valmiiksi Lontoossa, minkä lisäksi Mestaruussarja on tuttu. Charltonin olin pannut merkille hiljattain lähinnä siitä, että kannattamani saman sarjan joukkue QPR oli juuri myynyt heille hyökkääjä Charlie Kelmanin. Hyökkääjä ei vakiinnuttanut paikkaansa QPR:ssä, mutta teki viime kaudella Leyton Orientin lainapestin aikana 21 maalia sarjaporrasta alempana. Ajattelin, että olisi kiinnostavaa nähdä hänet. Ja Millwall, no, Timo Soini r...

Opin keväällä uuden englantilaisen termin, gardening leave. Suomalaisittain kyse on lähinnä irtisanomisajasta ilman työvelvoitetta. QPR asetti valmentajansa Martí Cifuentesin ”puutarhavapaalle” vähän ennen kauden loppua. Syynä oli ilmeisesti hänen liiallinen kiinnostuksensa muissa seuroissa mahdollisesti avautuviin valmentajan paikkoihin. (Cifuentes siirtyikin sitten Leicesteriin.) Näin uuden kauden alkuun ladattiin taas kerran jännitettä, jota näin kannattajan silmin ei olisi kaivattu. Sisään tuli uusi valmentaja, ranskalainen Julien Stéphan , ja pelaajistoa kävi taas pyöröovesta. Mielenkiinnolla olen seurannut alkaneen kauden pelejä. Ketä nämä kaikki pelaajat on ja miten nyt pelataan. Ekasta pelistä tasuri, sitten tappioita. Viime viikonlopun 7-1 vierastappio Coventryssa oli aikamoinen koettelemus streamattunakin. Ekan puoliskon päätyttyä 5-0 päätin seurata toista puoliskoa lähinnä psykologisella silmällä: millaista on raskaasti tappiolla olevan joukkueen elekieli. Somessa on levinn...

Ote sarjataulukon kärjestä , kun ollaan jo syyskuun kynnyksellä: Inter Turku 43, KuPS 43, Ilves 42, HJK 41, SJK 40. Tuleeko Euroopan kiinnostavin liigahuipennus tänä vuonna Suomesta? Paljon mahdollista. Ja mikä kausi tämäkin on ollut: Interin ilmeisen sulava hyökkäyspeli, HJK:n katastrofi, Pukki ja Ring, KuPS:n selviytyminen Konferenssiliigaan, Roman Eremenkon loisto ja paluu maajoukkuerinkiin, lähes loppuunmyydyt katsomot Tammelan stadionilla, Kasper Paanasen tekemät 13 maalia 21 ottelussa. Olen nähnyt paikan päällä toistaiseksi nolla ottelua. Se on minulta jalkapallon ystävänä häpeällinen suoritus. Uusi logo tälle kaudelle. Kuva: Veikkausliiga

Vielä loppukesästä tavoitteet ovat kovat. Euroopan sarjat ovat alkamassa. Maajoukkueella on useita pelipäiviä. Kotimaan sarjat huipentuvat. Kalenterissa näyttäisi olevan mahdollisuuksia harva se viikonloppu. Kiinnostavia pelejä Suomesta, Euroopasta ja kauempaakin. Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä enemmän haaveet murenevat. Aika ei riitä, tulee päällekkäisyyksiä ja valintoja. Joskus isä ottaa aikansa, toisinaan naamasta vetävä tai naurunräkätyksellään sulattava kolmevuotias on vahvempi. Myös vanhempien lasten kanssa tekee mieli viettää aikaa, ja puolison käsitys yhteisestä laatuajasta on usein jotain muuta kuin Belgian liigan derby. Sitä on perheenisän jalkapallon katsominen. Repaleista shakkia elämän ruutulaudalla, panoksina toiveet, halut, ulkoiset odotukset ja sisäinen ristiriita, sosiaaliset tapahtumat, yhteispelin ja itsekkyyden tasapaino. Toivosen kauteen 2024–2025 on mahtunut onnistumisia. Selvisin orastavasta flunssasta kreivin aikaan ja näin Pikkuhuuhkajien voittoisan EM-jatk...

Aina kun haluan kuulla, miten jalkapallosta puhutaan 2020-lukulaisittain, kaivan esiin Mika Lehkosuon haastattelun Ylen 11 Ystävää -podcastista viime marraskuulta. Haastattelu on herkullinen esimerkki valmentajien ja analyytikkojen nykykielestä, siitä miten jalkapalloa pelinä kuvataan juuri nyt. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen menestykseen johtanut Lehkosuo antaa ensimmäisen esimerkin kolmen minuutin kohdalla, kun hän kuvaa joidenkin pelaajien kehitystä epälineaariseksi. Vähän myöhemmin tulevat sektorit , kuten oikea sektori ja keskisektori . Ne toistuvat Lehkosuon puheessa usein. Sanaa keskikenttä hänen tuntuu olevan vaikea käyttää sellaisenaan. Se onnistuu paremmin, kun Lehkosuo liittää mukaan jonkin toisen sanan, kuten keskikentän korkeudessa tai keskikentän tasalla . Sitten tulee trendisana: x-factor . Lehkosuo puhuu Norjan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen x-factorista , jollaisena hän pitää keskikentältä lähteviä tempokuljetuksia. Mika Lehkosuo HJK:n peräsimessä vuonna 2017. Ku...

Katselin muutama päivä sitten Valioliigan peliä Arsenal-Tottenham. Suurin osa Tottenhamin avauskokoonpanon pelaajista oli aivan vieraita kasvoja. Siloisia, nuoria kasvoja. Uusi tulokas maalivahti Antonín Kinský, 21, torjui hienosti, mutta oli muuten aika levoton otteissaan. Minun mielikuvissani hyvät maalivahdit ovat aina iältään yli 30-vuotiaita patuja. Minulle tuli joka tapauksessa hiukan levoton olo tästä pääosin vieraasta Tottenham-kokoonpanosta. En ole hetkeen joukkuetta kovin tarkkaan seurannut. Oli siellä sentään tähti Son Heung-min ja muutama muu tuttu. Arsenalilla oli enemmän tuttuja pelaajia, mutta oli sielläkin joku 18-vuotias lapsi. Jäin jotenkin jumiin tähän asetelmaan. Mietin, että on tämä nyt armoton muistutus ikääntymisestä. Jo 40-vuotias on ikäloppu futaaja. Se tarkoittaa, että keski-ikäinen penkkiurheilija joutuu luopumaan tutuista suosikeistaan ja tekemään surutyötä. Olet tottunut seuraamaan tiettyjä pelaajia, sitten ne alkavat jäähdytellä yksi toisensa jälkeen...